sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kongsfjord - paalujen päällä lepäävät talot

Osa kuvista miehen, kiitos.
Kongsfjord häviää sumuun, sataa tihkuaa. Pienessä kahvilassa nainen paistaa meille vohveleita ja kertoo matkalaisista, lumesta, jota satoi huhtikuussa valtavat määrät. Siksi tunturit ovat edelleen osittain lumen peitossa, lepäävät kuin miekkavalaat vuonon molemmin puolin. Majapaikassamme ei ole ketään muita, teen tonnikalaspagettia. On kylmä, lämmitys on kytketty pois päältä. Mutta tämä maisema ikkunasta: valkoiset paalujen päällä lepäävät talot, joiden seinillä lokit pesivät. Tie, joka kulkee vastarannalla kohti kylää. Yht´äkkiä muistamme, tänään on juhannusaatto.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Vardö - lintujen saari

Suurin osa kuvista miehen, kiitos.


Tämä saari on lintujen, tuulen ja auringon. Lunniäidit kaivautuvat maan sisään tunneleihin munimaan ja isät tähystävät Jäämerelle. Tuolla karimetso sukii säihkyvän mustaa siipipeitettään. Sillä on vihaiset silmät ja upea höyhenpuku. Kiislat huutavat. Me maataan majakan juurella ja syödään banaania. Nukahdan hetkeksi lintujen lauluun. Joku tuolla majakassa asuu, lähtee ämpäri käsivarrella jonnekin.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Tuulen, lintujen ja meren ääni

Osa kuvista miehen, kiitos.
4500 kilometriä vuonon rantoja, tunturiylänköjä, muhkuraisia teitä, juuri asfaltoituja teitä, vaivaiskoivujen reunustamia teitä, kuoppaisia teitä, joita kukaan ei ole ajanut autolla aikoihin, teitä joilla kukaan ei tule vastaan pitkiin aikoihin.

Olen onnellinen nainen, kun kömmin aamulla ulos teltasta ja vähän matkan päässä laiduntavat lampaat. Olen onnellinen, kun muutaman metrin päässä on Jäämeri, sen kylmä syleily. Olen onnellinen, kun keitämme trangialla kahvia ja kuuluu vain tuulen, lintujen ja meren ääni.

Tunturin juurella lepäävät kuolleet. Vaivaiskoivun pikkuriikkiset lehdet väpättävät tuulessa.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Täältä tullaan Jäämeri

Kuvat miehen edelliseltä matkalta Jäämerelle. Itse en ollut mukana.
Miten elämä on yhtä aikaista, kerroksellista, syvää ja kipeää?
Tässä yhtenä päivänä silitin viikon vanhan vauvan jalkoja. Mietin, miten hänessä on jo kaikki. Miten me kaikki kokoonnumme piiriin elämän ympärille, kun syntymä on ohi tai kuolema lähellä. 
Mutta sitä mietin vasta toisena päivänä, kun koin Alfredo Jaarin teokset pala kurkussa. Pienten punaisten lippujen rivi, joka kulkee sinnikkäästi Andeilta merelle ja halkaisee maan kahtia, Nelson Mandelan kalkkikaivoksessa häikäistyneet silmät, miten hän siristää niitä, kun vapautuu vankista, Bill Gates, joka haluaa haudata valokuvat maan uumeniin, ruandalaisen tytön silmät, silmät, silmät, silmät, silmät, miljoona kertaa.
Näyttelyn jälkeen luen kaksi sähköpostia peräjälkeen, toisessa kerrotaan syntymästä, toisessa tulevasta, odotettavissa olevasta kuolemasta. Miten syntymä ja kuolema ovat päällekkäin.
Näihin päiviin liittyivät myös laitumella makaavat lampaat, niiden levolliset, surusta tietämättömät ruumiit. Ja pakkaaminen: teltat, makuupussit, vaelluskengät, spriikeitin - täältä tullaan Jäämeri!

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Sade on vain runollinen sade

Sade on vain runollinen sade, kun kuuntelen Heikki Sarmannon säveltämiä Pentti Saarikosken runoja. Istun sateenvarjon alla, olen onnekas.
Pilvi on vain runollinen pilvi, kun se lipuu taivaalla.
Saan ruusun ja tutustun ihmisiin, joille kirjoittaminen on tapa olla olemassa. Ainoa sellainen.
Nyt hengitän koiraa, olen kotona.