sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kirpparit, syreenit, letut ja kuunnelmat


Kirpparit, syreenit, letut, kuunnelmat, Israel-tyttö, heittäytyminen, feta-mansikkasalaattia jokilaivalla, bussimatka Helsinkiin, todistus, jäähyväiset, boolia, kielot, aamusivut, tutkimusmatkat, eläintentäyttäjät, fillarointi, öinen Aurajoki täynnä bilettäjiä, pitkät puhelut, äänestyskoppi, uudet ihmiset, surulliset ajatukset ja varvastossut. Niistä oli tämä viikonloppu tehty.

torstai 22. toukokuuta 2014

Jos on asiaa, kiipeä puuhun

Osa kuvista mieheltä, kiitos.
Osoitteenmuutos!
Olen muuttanut - parvekkeelle.
Siellä jalava kukkii ja sepelkyyhky hautoo muniaan.
Aurinko paistaa lehvästön läpi ja äänet kantautuvat vaimeina, kuin olisin peiton alla. Paitsi linnut. Ne laulavat ihan siinä vieressä.
En aio lähteä sieltä mihinkään, joten jos on asiaa, kiipeä puuhun.
Yhden poikkeuksen voin tehdä. Voin tulla joen rantaan, jos haluat. Heilutellaan jalkoja laidan yli ja juodaan jääteetä.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Sanotaan vaikka korkealla puiden latvojen yläpuolella

Niin paljon, etten enää tiedä, mitkä sanat valitsisin.
Tiedättähän sen hetken, kun istuu jossain, sanotaan vaikka korkealla puiden latvojen yläpuolella, katselee järveä, puita räjähtäimisillään kesän vehreyteen, kuuntelee käen kukuntaa, juo ranskalaista samppanjaa ja juttelee ihmisen kanssa, jonka on tuntenut aina. Tarkoitan, aina. Sellaiset muistaa.
Tähän viikonloppuun kuului niin paljon merkityksellisiä ihmisiä, sellaisia joiden kanssa jaan yhteisen menneisyyden, joiden kanssa jaan leikit hiekkalaatikolta lähtien. Ole sinä Sabrina, niin minä olen Kelly.
Ja sitten joukossa on uusia ihmisiä, sellaisia joista olen koko lapsuuden kuullut vain tarinoita ja nähnyt valokuvia. Ihmisiä, jotka ovat olleet osa tarinaa jo ennen kuin heistä tuli osa minua. Miten pitkä odotus voi muuttua todeksi, miten jokaisessa hellyydenosoituksessa on mukana kiitollisuutta.
Ja sitten on vielä ihan uusia ihmisiä, yllättäviä ja riemastuttavia. Erään teistä tapasin eilen Lahden kansanopiston portailla Teatterifestivaalien aikaan, ja se vasta oli hauskaa.
Kyllä, me tulemme todeksi toisissamme.
Vieläkin valoisaa, mustarastas laulaa, autojonot humisevat tuolla alhaalla.
Kirjoitan huurtuneeseen vessan peiliin viestin – kenties joku vastaa.


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Raekuurossa kirpputorille

Fillaroimme raekuurossa kirpputorille. Sen jälkeen maistui tomaattikeitto ja miehen leipomat sämpylät. Kaivettiin esiin villatakit, huivit ja villasukat. Kevät on oikukas. Haaveilen päivistä, jolloin olisi aikaa syventyä kuunnelmiin, paksuihin kirjoihin ja tähtitieteeseen.