tiistai 31. joulukuuta 2013

Chile Vl

Taivaalla Kolme Mariaa loistaa, miten paljon tähtiä kun kävelemme illalla Calafquen rannalla.
On kolme kieltä sekaisin, iltaisin pelaamme escobaa, korttipeliä, juomme viiniä ja katselemme tähtitaivasta.
Mökki on pieni ja kodikas, meillä on kerrossänky ja tyttö saa taas koiraystävän, jolle annetaan kyljysten luut.
Aamupalaksi on valkoista leipää ja munakokkelia, opin sanomaan sen espanjaksi.
Los ojos, siniset vesiputoukset ja laguuni, jonka kaltaista en ole nähnyt. Olisi ihanaa hypätä uimaan tuonne, turkoosina hohtavaan veteen.
Meillä on kumivene, jolla soudamme järvelle.

Minulla on kirja, ja tulen ikuisesti muistamaan että luin sitä täällä järvellä. Mieleen painuu laavaperäinen musta hiekka, vastarannan vehreä kukkula, jolla vieri vieressä mökkejä, koirat, jotka vaeltavat rannalla.

Ihanaa uutta vuotta kaikille! Olkoon se teillä hyvä, yllätyksellinen ja kaunis.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Chile V


Olen Pablo Nerudan maassa, Pablo Nerudan talossa, La Chasconassa. Se on vieläkin hiukan käsittämätöntä.
Pablo rakensi talon salaiselle rakastetulleen, Matilde Urrutialle.
Kun Pablo kuoli, muta ja vesi virtasivat kukkulalta taloon,
mutta he kaikki tulivat tänne ruumiinvalvojaisiin, kantoivat arkun mutaisen maan poikki
ja istuivat olohuoneessa, josta näkyi vuorijono ja muistelivat miestä
joka oli aina hassu, ilmestyi salaovesta ja viihdytti vieraitaan.
Silloin surun vuodet olivat jo alkaneet.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Chile lV

Osa kuvista tyttären ottamia, kiitos.
Ontot luut ja haukan lento, kaikkialla haukkoja.
Seisomme lumihuippuisen Villarrica-tulivuoren juurella. Trombi lähestyy alhaalta ja kohta olemme sen sisässä. Pyörre heittää ilmaan pölyä ja roskia. Mapucheille tulivuoret olivat jumalia.
Täällä tuulee ja isot paarmat hyökkäävät kimppuun.
On ihania tyhjiä rantoja, laavaperäistä ruskeaa hiekkaa, horisontissa vuoristo.
Syömme makeita alfajoreja, keksejä joiden sisässä on manjaria. 
Auton etupeilissä Chilen lippu heiluu, kun ajamme ikkunat auki kiemurtelevilla teillä.
Miten aikaa on niin paljon ja niin vähän yhtä aikaa.

torstai 26. joulukuuta 2013

Chile lll

Osa kuvista tyttären ottamia, kiitos rakas

Puerto Saavedra, näen ensimmäistä kertaa elämässäni Tyynen Valtameren.
Se meditatiivinen kohina, joka ei lakkaa lainkaan. Miten meri vyöryttää kiviä mukanaan.
Tyttö kahlaa veteen, odottaa aaltoja ja juoksee sitten vaahtoseinää pakoon.
Syömme katkaravuilla ja simpukoilla täytettyjä empanadoja, juomme valkoviiniä.
Yksi meistä laittaa hampailla kirsikan varsia solmuun, toinen nukkuu, kolmas etsii kiviä.
Miten rauhoittavaa. Tällaisen meren äärellä olisi hyvä elää.
Ostamme chuponeita ja imemme niistä makeaa mehua.
Mira flores, katso kukkia.


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Chile ll

Nousemme funicularilla ylös San Cristobalin kukkulalle. Nousu on jyrkkä. Hetkessä olemme puiden latvojen yläpuolella ja kaupungin suuruus konkretisoituu. Täällä asuu yli kuusi miljoonaa ihmistä. Tänään, kuten monena muunakin päivänä, savusumu peittää kaupungin ja Andien huiput.
Juomme makeaa Mote con Huesilloa, aprikoosijuomaa, jonka pohjalla on kasa ohranjyviä. 
Kaupungin yläpuolella Neitsyt Marian valkoinen hahmo, kädet levitettyinä.
Kukkulan rinteellä patsas tytöstä, joka löysi Jeesuksen.
Ilma seisoo tyynenä ja vakaana vuorten välissä.
Meillä on niin paljon puhuttavaa.